tiistai, 7. lokakuu 2008

Joomon kuulumisia

...vaikka eipä niitä nyt paljoa ole. Joomo on tosi uninen tällä hetkellä (koska meillä on kaamean kylmä ilman lämmitystä), pari kertaa vikossa laitan sen lämpölampun alle, ja silloin poika virkoaa omaksi itsekseen. Painonlasku on tasoittunut, kaikki on siinä mielessä hyvin, mutta pari kertaa konna on aivastellut ja onkin nyt vähän erityistarkkailussa, mitä nyt 12 tunnin työreissuiltani ehdin tutkia (työpäivä ei kyllä ole noin pitkä, mutta matkustamiseen menee tuhottomasti aikaa). Musta on tosi kivaa, että töitä on tällä hetkellä paljon, koska ehkä kenties se näkyy joskus palkkakuitissakin, mutta kun vapaapäivät rajoittuvat vain sunnuntaihin, alkaa huumorintaju välillä loppua.
Joomolla on kohta synttäritkin. Ajattelin, että synttärilahjaksi laitan patterit taas päälle ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen. Kattoo ny sit. Mansikoita ei enää taida löytyä, mut jotain herkkua nyt kuitenkin. :)

keskiviikko, 1. lokakuu 2008

Tunnustusta

Sain Kirsikalta tunnustusta:

1899293.jpg

Kiitos! Lämmitti kovin mieltäni!

Jaan sitä eteenpäin seuraaville Blogeille, joita seurailen päivittäin:

Tarulle Taatulaisesta
Terholle :) Kangaskasassa
Saanelille, jonka Oma napa on paras napa, tottakai!

Olkaatten hyvät! (Neljälle saa pistää etiäppäi.)

Muuta kummaa tänne ei kuulu. Joomo leikkii lahnaa, eli nukuksii päivät pitkät. Muhun on purrut kumma käsityökärpänen. Laitan tänne kuvia varmaan jossain kohtaa, jos sellaisia muistan ottaa. Tähän mennessä mun tekeleet on lähteneet innokkaille uusille omistajille ennen kuin huomaankaan. Nyt on on koukulla kaulahuivi, ihan hyvällä mallilla jopa. Hyvä onkin, että on käsille jotain tekemistä, karistan pahaa tapaa jo toista päivää. Ei ole kivaa ei. Mut mieli lujana! Det är slut nu!

sunnuntai, 21. syyskuu 2008

Krapulaton sunnuntai

Nukuin tänään pitkään, mutta sittemmin olen ollut suorastaan epätavallisen aktiivinen. Kävin uudessa, ihanassa kirjastossa, jonka remontin valmistumista olen odotellut pitkään. Odotus kyllä palkittiin! Kirjasto oli aivan ihana, ja vietinkin siellä pitkän tovin. Kävin vähän kiertelemässä kauppojakin, kun ne oli Turun päivän  kunniaksi auki. Illan kruunasi ilotulitus... (tyytyväinen veronmaksaja).
Tein äsken aimo kasan Hesarin testejä netissä ja olen ilmeisesti 82 % nainen, käytöstavoiltani pelottavan perinteinen ja horoskoopiltani rapu (joka siis oikeastikin olen). Ah, miten itsetuntemuksen määrä kasvoikaan! :)

tiistai, 16. syyskuu 2008

Voilá: konnan nuorennusleikkaus

Nyt on eläinlääkärissä käyty, poika on madotettu, ja nokka ja kynnet trimmattu. Hauskaa oli eli ei, mutta jos kaikki hyvin menee, niin seuraavaksi käydään siellä vasta vuoden päästä. Ja silloinkaan ei varmaan tarvi nokkaan kajota, ei se nyt niin hapiaa kasva. Eläinlääkäri oli vieras, onneksi se vanha palaa äitiyslomalta ensi vuodeksi, tykkäsin siitä enemmän, kuten myös konna (ja se nyt lienee tärkeintä). Lääkärissä käynti on hurjannäköistä touhua, kun lääkäri pitää konnaa päästä kiinni ja sen silmät pullistuu. Yh! Tällä kertaa selvisin sentään painajaisitta. Se lämmitti sydäntä, että mun puhelu sai konnan rauhoittumaan, kun taas eläinlääkärin höpinä sai sen rimpuilemaan hulluna.
Nokan trimmaus vaikuttaa ihan kuten parturissa käynti: konna näyttää nuoremmalta ja siistimmältä. :) Tässä vähän otoksia:

Ennen...

1912831.jpg

... ja jälkeen
1912844.jpg

Ja vielä todiste, että kasvettu ollaan:

vuonna 1995:
1450457.jpg

... ja 2008:
1912856.jpg

Sori, ettei kuva ole parempi, mutta konna ei ollut oikein kuvaushalukas. Se yritti koko ajan uhitella kameralle tai mennä ton tikkuaskin päälle. Varsinainen linssilude. :D

keskiviikko, 10. syyskuu 2008

Se on syssy ny... osa 2

Syksyn tulon voi nähdä niin monesta asiasta, puiden kellastumisesta, ilman kirpeydestä. Tai sitten vanhasta tutusta tirkistelijämiehestä, joka on taas saapunut tuomaan jännitystä ja ällötystä asuntoalueellemme. Näin sen eilen taas. Hätkähdin lähinnä omaa reagoimistani. Kun pari vuotta sitten näin sen runkkaamassa tossa naapuritalon luhtikäytävällä, säikähdin ihan hulluna. Nyt suhtautuminen on lähinnä kyllästynyt. Vein rauhaksiin roskat ja soitin sitten vasta poliisille. Tekivät sitten paraatikierroksen pihalla, josko se ois säikäyttänyt herra tirkistelijäsetää hiukan. Tai sitten tarjosin sille haluamattani kiksit, mene tiedä.