Eilen illalla Joomo aivasti. Mun korvat käänty ku sudella ja menin heti katsomaan tilanteen. Nenäkin oli oikein vuotanut. No, pyyhin sen (Joomo ei enää nykyään pyristele vastaan, kun tietää, että pyyhin mä sen kuitenkin). Ajattelin, että pitäisi vissiin taas imuroida, kunnes löysin ulosmennessäni syyn. Tiivistytin tässä päivänä muutamana ulko-oven, kun sieltä veti. (Todella aikaansaapaa, kun on sentään jo huhtikuu.) Nyt ovi on niinkin tiivis, että sitä saa oikein runnoa kiinni, eli aukihan se oli jäänyt. Pimputti! Joomo aivasti sitten jo kolmatta kertaa, kun olin ryhtymässä vastaiskuun. Kokemuksesta tiedän jo, että lämmittäminen auttaa. Laitoin sen lämpölampun alle, mutta ei se siinä jaksanut olla kuin tovin (uninen rassu). Lämmitin sitten mikrossa sellaisen vehnätyynyn. Tyyny sänkyyn, konna päälle ja vielä täkki koko komeuden peittämään. Jos konna osaisi kehrätä, niin eilen olisi. Ilme oli ainakin samanlainen kuin kehräävällä kissalla. Myöhemmin vielä Joomo sai nukuksia mun olkapäällä.
Loppuipa aivastelu! Ja opinpa vetämään oven kunnolla kiinni.