Kävin aamulla suihkussa ja konna jäi touhuamaan omiaan. Kun tulin suihkusta, oli se kadonnut. Kuin pieru Saharaan. Konttasin ympäri kämppää ja katsoin mahdollisista ja mahdottomista paikoista. Ei konnaa missään. Lopulta laitoin radion kiinni ja kuljin hiljaa kuunnellen. Kuului hihitystä. Toisenkin kerran. Sitten alkoi kaivuu-urakka. Jotenkin konna oli päässyt sängyn alle, vaikka edessä on jos jonkilaista barrikaadia. Jouduin häiritsemään villakoiralegioonaa askarrellessani (sängynaluskin kuuluu listalle "Sitten gradun jälkeen"). Siellähän konna könötti, ihan takareunassa. Ja hihitti.
Yritin vähän houkutella sitä ruualla pois (ja kirjosin mielessäni, ettei mulla ole mansikoita, niillä saa konnan tekemään tempun kuin tempun) mutta eihän se hivahtanutkaan. Lopulta vedin sängyn irti seinästä ja kaivoin konnan toista kautta ulos. Siinä kohtaa nauratti jo vähän vähemmän. Nyt on barrikaadit taas paikoillaan ja valoapelkäävät villakoirat jäivät omaan rauhaansa. Toivottavasti tästä leikistä ei nyt tullut uutta hittimenestystä vaan vaipuu unholaan...