Tää päivä on mennyt aika pitkälti univelan maksuun, viikonloppu meni sen verran haipakkaa. Kaverit ihmetteli, että miten jaksan tehdä töitä niin pienellä unimäärällä, mutta mun rautainen praktiikka auttaa: aloitin viikonlopputyöt 16-vuotiaana, on siinä ehtinyt harjoitella. Onneksi lauantain työpäivä oli kivan vilkas, kun on paljon puuhaa, ei ehdi niin omaa väsymystä pohtimaan. Mutta ei tässä nuorruttu olla, kyllä sunnuntai oli jo niin tahmea, että tiesi. Joka paikka särki. Kävin kotona äitienpäivälounaalla ja söin itseni ihan ähkyyn, oli niin hyvää ruokaa. Siitä kun pääsin kotiin, lähenteli päiväunet koomaa. Täyden massun vieressä oli hyvä olla. Eikä harmittanut tänään, kun yliopistolla oli pahaa ruokaa. :)
Tänään sain kuitenkin hiukan leikittyä graduleikkiä ja olin myös teknisenä tukena kaverille. Ohjelma oli mulle upouusi, mutta peloton lähestyminen auttaa. En tarvinnut edes ohjeita. :) Piti mun illallakin kirjoitella, mut en saanu irti ittestäni. Möh. Ihan tehoton en silti ollu, sain vihdoin ja viimein laitettua uudet kirjat hyllyyn (tilaakin jäi vielä!), sitten tiskasin, pesin pyykkiä ja raahasin roskia ulos. Nyt on ikäänkuin helpompi hengittää, kun ei kämppä ole ihan täynnä epämääräisiä pussukoita ja sälää. Jei!
Nyt katon toisella silmällä jääkiekkoa. Ajattelin katsoa kunnolla vasta kolmannen erän, 60 min. jännittely ei vaan sovi mulle.
Konna on ollut taas oma fiksu itsensä. Tänä aamuna herätysaika oli jo siinä viiden hujakoilla. Itse kyllä jatkoin unia makoisasti. Pari kertaa piti käydä vähän komentelemassa, kun se piti järjetöntä meteliä. Sitten hiljeni, ajattelin jo unen läpi, että tuli konna kerrankin järkiinsä. Kun sitten heräsin, huomasin että ei, ei se ollut järkiintynyt, vaan kupsahtanut rassu selälleen. Käänsin sen sitten oikein päin ja kuuntelin tovin kertomuksia kurjasta elämästä (- voi rassu, onko maailma paha? - tiukkaa tuhinaa). Sitten konna plumpsahti kylpyyn ja mä menin kahvinkeittoon.