Gradu on kauniina kansissaan, ja luovutettu jo herran haltuun. Paitsi että se oli rouva, joka se vastaanotti. Mut kuiteski. Vein sen viime perjantaina kansitettavaksi, koska niin olin päättänyt, ja koska se otti jo niin kipeesti päähän. Kaipa se olisi vielä hellästä huomasta nauttinut... Pelimiehen veto tähän kohtaan oli vetää sangen tuntuvat kännit keskiviikkona, joten loppusäädöt oli mitä oli. Abstraktin tein viimeisenä, ja sen kyllä huomaa: unohdin ottaa siitä sivunumeron pois, ja onpa siinä yksi kirotusvirekin. Ihan sama. Sille enää mitään mahtaiskaan. Enkä silti osaa katua sitä yletöntä juomistakaan, tarpeeseen tuli.
Kerroin asiasta vanhemmilleni vasta maanantaina, kun olin jo vähän toipunut. Sieltä tuli kysymykset, jotka arvasinkin: oletko helpottunut, eikö ole hienoa? Perjantaina en olisi niihin jaksanut vastata vielä mitään, olo oli kuin tyhjäksi rutistetulla hammastahnatuubilla. En osaa oikein vieläkään vastata tollasiin kysymyksiin. Stressi ja paniikki on tällä hetkellä vielä osa mua, ja keskimäärin olen vaan ihan pihalla, et mitä vittua mä nyt sitten teen!?! Viimeiset neljä päivää olen purkanut tarmoani ja herraties mitä siivoamiseen: ensin kotona, sitten kaverin muuttokämpillä. Ja käynyt töissä siinä ohessa. Lopputulos on haluttu: fyysinen väsymys ylittää henkisen ylikierroksen, eli saan viimein nukuttua kuin lapsonen. Huomenna ja torstaina mulla onkin vapaapäivät ja ajattelin tehdä just sitä. Nukkua. Ja köhniä. Ja pönötellä.
Sitten leikin Joomon kanssa.