Joomo rassu on ollut taas ihan oman itsensä herra viime päivät, kun mä olen ollut vuorokautta kohti enemmän poissa ku kotona, ja silloinkin vaan käynyt nukkumassa.
Tänään sitten ollaankin touhuttu vaikka mitä. Aloitin aamun korjaamalla talvikengät pois. Pedanttisena ihmisenä pesin ne ensin, ja sitten lankkasin. Joomo oli tietysti innokkaana "auttelemassa". Lankkaamiseen tuo lisähaastetta, kun pitää vahtia, ettei konna mene lankkipurkkiin tai kun pitää istua nätisti aloillaan, kun herra on vahtimassa reviiriään, mun sylissä, luonnollisesti. Hyvä etten lankannut koko konnaa siinä ohimennen suorittaessani (luonnollisesti se oli saanut itsensä sotkettua mustaan, mutta yllättävän vähän... Eikä sentään ihoa.)
Tässä välissä mä yritin ottaa päikkäreitä ja Joomo mennä paukutteli pitkin kämppää niin, ettei nukkumisesta tullut mitään. Se meni tietysti unille heti, kun tyytyväisenä sai mut jalkeille. Aloin lyhentää uuden takkini hihaa, ja hetihän torkkuva konna tajusi, että taas tehdään jotain, mikä vaatii hänen välttämätöntä läsnäoloaan. Kun takki oli hartaudella tarkastettu ja näin siis saanut hyväksynnän, kiipesi se lähes pystysuoraa tyynyä mun niskaan päivystämään. Siinäpä oli lysti olla, kun asento oli kuin Notredamen kellonsoittajalla!
Hohhoh. Pitäisi saada vielä se toinen hiha lyhennettyä ja kirjoittaa yks gradu. Ei sen suurempia. Mun apuri vaan väsähti.